Muhun maalinna

Muhusta päin tultaessa vajaa 1,5 km ennen Saarenmaalle vievää pengertietä tien oikella puolella on opaste Muhun maalinnaan, jota kutsutaan joissain lähteissä nimellä Linnusen maalinna. Aiemmin meren rannalla sijainnut kohde on myöhemmin maankohoamisen seurauksena jäänyt melko kauas rannasta. Maalinnaa lähestyessä ei aluksi huomaa 19. vuosisadan lopun purkutöiden aiheuttamia vaurioita; aikoinaan alueelta vietiin "400 kuutiosyltä¹ kiveä" saaria yhdistävän pengertien rakentamiseen.

Maalinna on rakennettu tasaiselle maalle, toisin kuin monet Manner-Eestin vastaavista. Sorasta, mullasta ja kivistä tehdyt vallit ovat säilyneet alkuperäisessä korkeudessaan (noin 8 m) linnoituksen luoteisnurkassa. Muodoltaan soikean maalinnan läpimitta on pohjois—etelä-suunnassa 110 m ja itä—länsi-suunnassa 100 m. Alkuperäinen kaivo sijaitsi maalinnan keskiosasta länteen.

Arkeologiselta kannalta alue on edelleen lähes kartoittamatonta. Venäläisen arkeologin S. Bogojavlenskin tehdessä kaivauksiaan vuonna 1895 ei tehty yhtään mainitsemisen arvoista löytöä. Myöhemmin alueelta on vuosien saatossa löydetty joitakin muinaisesineitä, kuten heittokeihään kärki, nuolten kärkiä ja kapeateräinen kirves. Arvokkaita löytöjä saatettiin kuitenkin tehdä, kun osa rakennusmateriaalista otettiin pengertien rakennukseen. Tutkijoiden tietoon tuli kaksi oletettavasti suurinta. Vuonna 1894 löydettiin kaksi laajalti huomiota herättänyttä hopea-aarretta. Löytöjen arvosta kertoo, että nykyisin osaa esineistä säilytetään Pietarissa Eremitaasin museossa. Kansanperimän mukaan osa aarteista on edelleen turvassa Muhun soissa.

Henrik kirjoitti aikoinaan Liivinmaan kronikassa, että kivivalleille pystytettiin puusta rakennettuja linnakkeita, linnoituksen ainoita asuntoja. Jean Babtiste Holzmayer löysikin puulinnakkeiden jälkiä ennen linnoituksen lohkomista. Hänen kirjoitustensa mukaan linnoituksen portit sijaitsivat koillisessa ja merenpuoleisessa reunassa. Merenpuoleisen sisäänkäynnin vieressä oli tällöin vielä näkyvissä myös linnakkeen portin puurakennelman kivijalat. Talvella vuonna 1227 Riian piispa otti ritarikuntineen ja apuväkineen päämääräkseen Saarenmaan lopullisen valloituksen. Tammikuun lopulla vihollinen tuli yli meren jään Muhun puolelle. Tästä tapahtumaketjusta kertoo myös Liivinmaan kronikan viimeinen pääkappale.

"Sotaväki oli ennen kaikkea suuri ja voimakas, oli lähes kaksikymmentätuhatta miestä, jotka omina joukkueinaan marssivat erikseen omien lippujen, hevosten ja kulkuneuvojensa kanssa ja meren jäätä tömistäen tekivät ikäänkuin ukkosen jylinän sota-aseiden yhteenkalistamisesta, ajoneuvojen rytkeestä, kompastumisesta ja uudelleen pystyynnousemisesta sekä miesten ja hevosten liikkumisesta ja hälinästä jäällä, joka oli sileä kuin lasi etelätuulen, sateen ja sitä seuranneen pakkasen jälkeen. Suurella vaivalla he kulkivat meren yli, kunnes lopulta riemukkaina pääsivät Saarenmaan rannalle."

Taistelun yhdeksäntenä päivänä vihollinen saapui Muhun linnoitukselle. Kuultuaan vihollisen maihinnoususta, ympäristön asukkaat kokoontuivat linnoitukseen ja toivat mukanaan hevoset, karjan ja irtaimistonsa. "... [linnoituksessa olevat ovat] panneet luottamuksensa oman linnoituksensa vahvuuteen ja rauhaa tahtomatta sekä kaikenlaisia hävyttömyyksiä huutaen, he olivat ansainneet ennemminkin tappamisen kuin ristimisen, " kirjoittaa Henrik Liivinmaan kronikassa.

Aluksi linnoitusta yritettiin vallata rynnäköllä. "... ensimmäisinä hyökkäsivät saksalaiset valleille, yrittivät kiivetä ylös linnoitukseen, vaan puolustajat löivät heidät heittelemällä kiviä ja keihäitä heidän päälleen, ja he joutuivat taistelemaan kynsin hampain. He rakensivat laitteita sotiakseen, heittivät puolustajia vastaan kiviä linnoitukseen, tekivät suojan itselleen kaivaakseen tunnelia kohti linnoitusta. Tämän jälkeen saksalaiset rakensivat tukevan puutornin, jonka huipulle kiipesivät rohkeimmat jousiampujat, yrittäen vahingoittaa linnoitusta nuolin ja keihäin. Puolustajat puolestaan heittivät kiviä ja keihäitä vihollisten päälle." Lopulta hyökkäys kuitenkin onnistui, ja linnoituksen asukkaat joutuivat myöntämään tappionsa kuuden päivän taisteluiden jälkeen.

Muhulaiset kutsuivat vielä apua Saarenmaalta, mutta se ei ehtinyt ajoissa paikalle. 3. helmikuuta vuonna 1227: " …varhain aamulla taistelu kiihtyi, saksalaiset purkivat jopa rautakankien kanssa linnoitusta, kiskoen yksitellen kaikkein suurimmat puiset tuet, joiden varassa linnoitus oli, niin että suurin osa linnoituksesta sortui. Kristittyjen sotaväki riemuitsi, he karjuivat ja kiittivät Jumalaa." Linnoitukseen pääseminen ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä puolustajat tekivät urheasti vastarintaa. "Sitä, joka ensimmäisenä kiipesi ylös, hätisteltiin keihäillä ja kivillä, ainoastaan yksin Jumala suojeli häntä vaurioilta niin raivokasta vastarintaa vastaan. Kun hän kiipesi ylös, työnsivät puolustajat hänet takaisin kerta kerran jälkeen..."

Liivinmaan kronikassa lukeekin: "...ylös kiipeäminen oli vaikeaa, koska rinne oli korkea ja jäätynyt ja kivinen muuri mäen päällä liukas kuin jää, niin ettei mistään saanut jalalle tukea. Kuitenkin monet tikapuiden avulla, monet köysien avulla, toisistaan kiinni pitäen pääsivät ylös ja hyökkäsivät joka suunnasta pakenevien ihmisten päälle."

Loppu oli karmeaa nähtävää: "He tunkeutuivat linnoitukseen ja tappoivat väkeä. Pakanoille ei sovi antaa armoa, siksi osa lyötiin hengiltä, osa otettiin vangiksi. Liiviläiset yhdessä latvialaisten kanssa saartoivat linnoituksen eivätkä päästäneet ketään pakenemaan. Muhulaisista voiton saaneet riemuitsivat ja lauloivat Jumalalle kiitosta. He miehittivät linnoituksen, ryöstivät saaliin, ottivat kaiken tavaran, ajoivat hevoset ja karjan pakoon ja loput polttivat. Linnoituksen kohtaloksi koitui tuli, ja kristityt riemuitsivat saamastaan saaliista."

Näin tuhoutui Saarenmaan puolustusta varten rakennettu linnoitus.

(1) 1 syli. Saarenmaalla oli alunperin käytössä pituusmittana ns. Liivinmaan syli, joka vastasi kuutta jalkaa eli 1,833 metriä. Ruotsin aikana oli käytössä myös ns. Ruotsin syli eli 1,78 metriä. 6-jalkaista syltä käytetään pituusmittana paikoitellen vielä tänäkin päivänä, erityisesti vanhempien ihmisten keskuudessa. 1800-luvun lopulla käyttöön tullut 7-jalkainen 'Venäjän syli' (2,1336 m) oli käytössä virallisena pituusmittana. Esimerkkinä Muhun ja Saarenmaan välisen pengertien rakennuspiirrustukset tehtiin 7-jalkaisen mitan perusteella.